perjantai 28. helmikuuta 2014

Pää parempi, luu lujempi


Hyvää Kalevalan päivän iltaa!

Kalevala on suomalaisten kansalliseepos eli kokoelma muinaista kansanrunoutta, jonka vaikutus näkyy nykykulttuurissakin. Vastaavia eepoksia on monilla muillakin kansoilla. Eepokset pitävät sisällään myyttejä eli selityksiä maailman synnystä ja muista merkittävistä tapahtumista. Jotkut ovat jääneet varsin pienen piirin tuntemiksi, mutta toisista on vuosisatojen tai jopa -tuhansien kuluessa tullut kansainvälisiä hittejä. Ihan ilman juutuubia. Kiinnostavaa on, että monissa mytologioissa on samantapaisia selityksiä maailmankolkasta riippumatta. Esimerkiksi valtavia puita tai vedenpaisumuksia. Loppujen lopuksi siis ihmisten kansalliset kulttuurit ovat pintasilausta, jonka alla on heidän lajityypillinen tapansa tarkastella ja selittää maailmaa.

Kalevalainen sotaratsu. Eiku, oho!
Se onkin sienalainen fresco.
Simone Martini 1330
Kullervon sotaanlähtö.
Akseli Gallen-Kallela 1928

Meillä hevosilla ei ole eepoksia ollenkaan. Me tiedämme asiat riittävän hyvin muutenkin. On turha miettiä, miten vaikkapa ruoho on syntynyt. Pääasia että sitä on riittävästi. Muutenkaan emme pähkäile liikoja kuten ihmiset. Välillä ihmiset pohtivat milloin mitäkin niin paljon, että päätä alkaa pakottaa. Siksi minusta onkin ihailtavaa, miten erinomaisesti muinaiset kalevalaiset osasivat ratkaista pattitilanteet. He nimittäin arvostivat hevostensa ylivertaista ajattelukykyä ja nykykielellä ilmaistuna ulkoistivat ongelmanratkaisun. Tästä toimintamallista kelpaisi nykyihmisten ottaa oppia:

Lauloi lapsi lattialla, kasvavainen karsinasta:
”Mitä neien itkemistä, suuresti sureksimista!
Anna huolia hevosen, murehtia mustan ruunan,
rautasuisen surkutella, suuripäisen päivitellä!
Hevosell' on pää parempi, pää parempi, luu lujempi,
kaulan kaari kantavampi, koko ruumis runsahampi.

Kalevala, Kahdeksaskolmatta runosta

Paremmat päät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti